On muuten todella keljua kun kaupoista on lihat ihan loppu. Varsinkin jauheliha, mikä on mun ihan ykkösruoka.
Oon huomannut että kun treenaan niin kovasti, makeanhimo ja ruokahalu kasvaa aivan järkyttävästi. Makeanhimo pitäisi vaan kestää, muun muassa töissä yleensä kestän juomalla paljon vettä. Ruokahalu taas on sellanen et tulee useimmin nälkä.
Mut voi jeesus kun tekee mieli jauhelihaa! Jauhelihasalaattia nom nom. En kestää.
PS. Tyydyin sitten yövuorossa syömään 4 kalapuikkoa, salaattia (salaatti, sipuli, kurkku ja feta) ja remoulade kastiketta. Ehkä saatoin vielä työkaverin kanssa ottaa puoliksi valkosuklaalevyn.. eli 100g :)
27. huhtikuuta 2010
26. huhtikuuta 2010
Mässäilyä ja liikuntaa.
Huhhuh. Nyt oon kuulkaas mässänny niin paljon, että vähän kaduttaa.
Tämä viikonloppu meni siis hitonmoisen rempseästi, ei onneks kuitenkaan ihan överi liikaa. Tästä alkaa tämä treeniviikko taas, katotaan sit sen jälkeen mitä paino näyttä.
Tänään en oo syöny oikeestaan mitään muuta kuin puolikkaan palan juustoa. Tulin 1h treeneistä ja lähdin sen jälkeen kävelemään koiran kanssa n. 2h. Eli paljon on liikuttu ja nyt olisi edessä yövuoro. Siellä luultavasti syön sitten kunnon ruoan, koska nyt ei ole mikään kauhea nälkä. Nägyillään mates!

23. huhtikuuta 2010
69,4!
Aamupala
lusikallinen pieniä katkarapuja
vettä
Päiväruoka
Hesburgerissa kanasalaatti (kanaa, puolikas kananmuna, persikkaa, salaattia, kirsikkatomaattia) + currymajoneesi
Hesburgerissa 2 kanafilettä + kurkkumajoneesi
vettä
Treenit 1h
Iltaruoka
täysjyvä spagettia
hunajamarinoitua kanaa
70g tobleronea (hiilareita yht. 42g)
vettä
Tänään mua teki tosi paljon mieli kanaa :D Sen huomaa kyllä hahah. Mut yleisestikin syön tosi paljon ulkona. Kaikkialla on suunnilleen hyviä vaihtoehtoja tälle mun erikoiselle ruokavaliolle, mut harmittaa kun ei ole oikein aterioita tehty ikinä tähän malliin. Ravintolassa se on helppoa. Esimerkiksi viime kerralla kun olin syömässä Santa Fe:ssä, niin otin pippuripihvin kasviksilla ja jumakauta se oli hyvää! Se oli siis taivaaaaalllista!! Ei terve. Meinas sydän pompata kurkusta kun maistoin niitä kasviksia. Suosittelen kaikille Santa Fe:tä ehdottomasti :)
Ei tässä nyt sen ihmeempiä. Viikonloppuna treenitaukoa (huh huh, johan sitä ollaan ma-pe treenattu). Itse asiassa vaakakin näytti huimat 69,4 joten lähempänä ollaan kokoajan!!
Nizza vaan mielessä (L)

21. huhtikuuta 2010
Ruokailua ja ULKOMAITA!
Aamupala
3/4 kevätkurpitsa
1/2 paprika
1 lasi piimää
(muutama lusikallinen sulaneesta lakritsijäätelöstä)
Päiväruoka
salaatti Subwayssa (salaattia, tomaattia, kurkkua, vihreätä paprikaa, punasipulia, kanaa ja majoneesia)
4dl coca cola zeroa
Treenit 1h
Iltapala
2 lasia piimää
n. 50g suolapähkinöitä
En kyl tajua miten osa pystyy syömään 5 kertaa päivässä! Okei, onhan se suositus tottakai, mut itelleni se tuntuu vaan niin vaikealta, koska syön sillon kun on nälkä. Ja se yleensä osuu siihen kolmeen kertaan päivässä.
Nomutta. Tänään piti tosiaan olla 3h treenit, mutta meikäläinen meni ja myöhästyi oikein ruhtinaallisesti. Menin sitten Subwaylle syömään, kun en ollut aamupalan jälkeen mitään napostellut. Oli kyllä kovat treenit, se 1 tunti oli aika kauheaa rääkkiä.
Mut paras uutinen koskaan!!! MÄ LÄHDEN 15.5. NIZZAAN LOMAILEMAAN! KUI SIISTIÄ SE SIT ON! Odotan ihan megabeibe kauhealla innolla, mut nyt jo vähän masentaa se kun ei näytä rannalla niin hyvältä. Olis kivaa jos olis sellanen vartalo kun bikinikatalogeissa nii kehtais beachilläkin hillua. Nyt luultavasti vaan makaan sielä kun mikäkin rantautunu valas ja toivon ettei kukaan eksy silmillänsä siihen mun paikkaan..

Lakritsijäätelöä - autch!
Eilen:
Aamupala
munakokkelia (4 kananmunaa, keittokinkkua ja juustoa seassa)
2 lasia piimää
Treenit 2h
Päiväruoka
lihapullia (naudan jauhelihaa, kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia, soijaa ja rypsiöljyä)
herkkumajoneesia
600g lakritsijäätelöä (!)
1 lasi piimää
1 lasi ananas light limua (auts auts..)
En vaan voinut kauheiden treenien jälkeen vastustaa tuota lakritsijäätelöä... Nytkin tekisi kovasti mieli, mut taidan sittenkin mennä vain kävelemään Nalan kanssa ulos. Tupakka on tässä tilanteessa mainio korvike. Vaikkei ole tosin se kaikkein terveellisin vaihtoehto :D

19. huhtikuuta 2010
Siskon ja äidin kanssa syömään.
Aamupalaa en syönyt lainkaan. Oikeestaan en ikinä yksin syö sitä, mut poikaystävä aina pakottaa kun oon hänen kanssaan. Mikä on todella hyvä juttu. Lounaaksi menin tosiaan siskon ja äidin kanssa Rossoon, jossa otin lohta kasviksilla ja pepsi maxia. Toi lohi oli niiiin hyvä et olisin voinut oikeesti kaapata koko ravintolan lohet messiin!
Jälkkäriksi käytiin istumassa Arnold's Donutsissa ja en vain yksinkertaisesti voinut vastustaa sitä kinuski-cremeä. Oon kuitenkin ylpeä, koska yleensä ostan niitä vielä himaan paketillisen. Nyt söin vaan kaksi. Kotona sitten sisko vänky ja vänky, niin teimme mun poppari koneella popcornia. En ottanut yhtäkään kourallista, koska tiesin, että jos otan kerran niin en pysty lopettaa ikinä.
Mun piti tosiaan mennä vielä leffaan ja syödä pähkinöitä, mut kaverilla oli niin paljon kouluhommia niin päätettiin että teemme sen joku toinen päivä. Mut kiitti fatty vielä vinkistä!
Eli aika hyvä päivä sanoisin. Tänään taas uusi!
18. huhtikuuta 2010
BILEEET!!
70,0!!!!!! Kaikesta huolimatta olen laihtunut!!! Bileet!!
Sain ihan ältytöntä puhtia tästä, ja nyt olen niin innokkaasti suunnitellut tämän päivän ruokailut. Äidin ja siskon kanssa syömässä ravintolassa otan mahd. vähän hiilaritonta ruokaa ja illalla ko menen leffaan kaverini kanssa niin syön suolapähkinöitä :) Ja vettä. Tai kivennäisvettä.
I can't wait this day to start!

17. huhtikuuta 2010
Innokas alku part 2.
Tää mun laihdutus alko tosi hyvin! Oikeen itteänikin naurattaa..Toissapäivänä poikaystävä sitten tuli hirveen karkkikasan ja leffan kanssa meille, lopun voittekin jo arvata. Sit kun yritin paikkailla tätä mokaa eilen, niin myöhästyin treeneistä 15 minuuttia, eikä maikka enää päästänyt sisään. Hyvä minä!
Tänään meen syömään äidin ja siskon kanssa raflaan :S Vähän pelottaa, mut yleensä oon pärjänny kun otan mehevän pihvin ja kasviksia (on muuten älyttömän hyvää!). Pihvi on vaan niin mun herkkua. Mulle ei sopisi ikinä mikään rasva-dieetti, koska mä rakastan just tollasta ruokaa. Siks oon vuosien saatossa päätynyt tähän hiilarittomaan linjaan, mikä on tepsinyt itse asiassa hyvin.
Kohta menen mun koiran kanssa lenkille, josta muuten on kuva tuossa ylempänä mun kanssa :) Teen myös vähän lihaskuntoa: vatsa- ja selkälihaksia. Maanantaina täytyy kuitenkin treeneihin mennä niin en viitsi muuta kun levätä kun sitä aikaa on.
15. huhtikuuta 2010
Innokas alku!
Noniin noniin. Kävin ostamassa vaa'an ja lukema näyttikin jo valmiiksi yllättävän pientä. Olin TODELLA äimistyny, koska luulin oikeasti olevani melkein 80 kiloa painava. Mutta positiivinen yllätyshän tämä, nyt on vähemmän kiloja tavoitteeseen. Joka onkin sen 60 kiloa.
Tänään oon mätönnyt hiilareita 44g. En ryhtynyt heti nollalinjaan, jottei tule rajua muutosta liian äkkiä. En kyllä itse asiassa rupeakaan nollalinjaan (eli toisin sanoen Atkins), vaan pyrin syömään hiilareita noin 20g-30g päivässä. Treenaan kuitenkin 4-5 kertaa viikossa, niin olisi typerää jättää kokonaan pois. Oon ihan innoissani alottamassa tätä, vihdoinkin! Nyt alkaa tuleen hoppu treeneihin, joten adios ja nähdäillään :)

9. huhtikuuta 2010
4. huhtikuuta 2010
Venailua ja MEGAN FOX!
Joo elikkäs nyt jouduin turvautumaan tähän toiseen, niin sanottuun "synkempään" blogiini. Sitä mun tavallista blogia So make the most of it.:ia lukee niin moni mun kaverit, sukulaiset yms. vaikka eivät ole lukijoiksi ilmoittautuneet, että sinne en voi tälläisiä laihdutushommeleita laittaa. Saatikka paljastaa, että olen joskus sairastanut bulimiaa. Tavallaan kaksi persoonallisuutta, hah. Pistää jo ihan naurahtamaan. Mut nytkun tää juttu on selvä, niin mulla oli itse asiassa yks asiakin: MEGAN FOX!

Oon ehkä hieman kateellinen Meganille. En yllätykseksi hänen törkeän kauniista ulkonäöstään, vaan lähinnä vartalolle ja tatuoinnille. Siis jumakauta! Noi tatuoinnit on neroakin nerompia! "We will all laugh at gilded butterflies" ja "There once was a little girl who never knew love until a boy broke her HEART". Oon niin kade kun vaan olla ja voi. Niin kade! Asennetta ja vartaloa. Mäkin tahooon.
PS. 11 päivää jäljellää...

3. huhtikuuta 2010
Kiloille kyytiä 15. päivä -->
Vihaan näitä kiloja ylikaiken, mitä annoin tulla takaisin. Haluaisin ne pois ja saada se timmi kroppa takaisin. Tavoitteena olisi se ihanainen 60 kiloa, mitä sillon olin (ehkä vähän kevyempi, mut 60 on mulle just hyvä). Tiedän nyt painavani yli 70 kiloa, mutta mun täytyy ensin ostaa vaaka ja punnita itseni, sit lähteä liikkeelle. Mistä inspiraatio? Yhden tytön blogista.
Syön vähähiilihydraattisen dieetin mukaan. Olen syönyt näin jo aika kauan eli toisin sanoen sitä voisi kutsua ruokavalioksi. Mutta yleensä siinä käy niin että välillä repsahtelen syömään satakin hiilaria päivässä. Joten minun on määritettävä yksi päivä jolloin saa syödä hiilareita katsomatta taulukkoihin, vähänkuin karkkipäivä. Päätän sen olevan lauantai!
Eli kun hankin sen vaa'an nyt 15 päivä kun palkka tulee, niin kirjotan heti tänne ja kerron mitä olen syönyt. Vähän kuin syömiskalenteri. Ja yritän olla oksentamatta yhtään mitään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)